Tommi Läntinen julkaisee uuden singlen Elämänpuu

Tommi Läntinen julkaisee uuden singlen Elämänpuu

Tommi Läntinen julkaisee uudelta studioalbumiltaan Maailma kääntyy kohti valoa uuden singlen Elämänpuu. Tommi on saanut viime lokakuussa julkaistulta albumilta sekä Elämänpuu-kappaleesta paljon positiivista palautetta niin sosiaalisessa mediassa kuin keikoillakin. Tämä, sekä kappaleen voimakas henkilökohtaisuus olivat syitä sen valintaan uudeksi singleksi.

Elämänpuu-kappaleen koskettava melodia ja herkkä teksti ovat mitä parhainta Tommi Läntistä vuosiin. Tommi kertoo kappaleensa taustoista seuraavaa:  ”Kirjoitin kappaleen isäni elämästä, hänen lapsuudestaan, isyydestään, työstä ja unelmista. Hän oli nuoruudessaan komea nuori mies, joka katsoi aina luottaen tulevaan. Myös loppuaikoina isän muistot olivat preesensissä, nykyhetkessä. Ja niin ne ovat tässä laulussakin, vaikka lehti on nyt jo irronnut Elämänpuusta.”

Elämänpuu-kappaleen Tommi on säveltänyt yhdessä Aki Sihvosen kanssa ja sanat ovat Tommin.  Myös koko levyn kappaleet ovat pääasiassa Tommin ja Aki Sihvosen käsialaa, minkä lisäksi biisinkirjoittajina ovat olleet myös Ilmari Läntinen, Janne Rintala ja Mika Haapasalo.

Ohessa video levyn singleltä Laitapuoli, jolla Tommi duetoi Battle Beastin Noora Louhimon kanssa. Video on kuvattu Helsingissä Harmajan majakalla viime kesällä. Videon voi jakaa eri medioissa.
https://youtu.be/R-F80oomCbI

Ohessa levyn Tie on vapaa -kappaleen video. Videon voi jakaa eri medioissa.
https://youtu.be/cvuC6qRYwQU

Levyn ja singlen julkaisee Vallila Music House.

https://tommilantinen.fi
https://www.facebook.com/TommiLantinen/
https://www.instagram.com/tommilantinenofficial/

https://vallilamusichouse.fi/
facebook.com/VallilaMusicHouse/
instagram.com/vallilamusichouse/

LEVY-YHTIÖ
Vallila Music House Oy
Gabi Hakanen
gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi
+358 400 878 586

JAKELU
Sony Music Finland Oy

OHJELMAMYYNTI
Warner Music Live
Niina Jalonen
niina.jalonen@warnermusic.com
+358 40 568 3242

TIEDOTUS
Helsinki Calling
Katja Toivanen
katja.toivanen@helsinkicalling.com
+358 40 701 1686