Uutiset
Single "Me olemme muisto vain" / Kotikaupunki" ilmestyy tänään
Jo kahdenkymmenen vuoden menestyksekkään uran sooloartistina tehnyt Irina palaa vuoden mittaiseksi venyneen tauon jälkeen, ja julkaisee tänään ensimmäisen singlen yhdeksänneltä studioalbumiltaan. Uutta Irina-albumia on lupa odotella vuoden 2025 alkupuolella.
The 69 Eyes on tänään julkaissut uuden Fade To Grey –nimisen singlen, jonka heille on säveltänyt ja sanoittanut mm. Lady Gagalle, Taylor Swiftille, Aerosmithille, Cherille ja Whitney Houstonille hittejä kirjoittanut Diane Warren.
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut lauluntekijä, kirjailija, runoilija ja muusikko A.W. Yrjänä julkaisee jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin tänään. Levy julkaistaan Yrjänän pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Gabi Hakasen Vallila Music House levy-yhtiön kautta.
The 69 Eyes julkaisee 22. maaliskuuta uuden Fade To Grey –nimisen singlen, jonka heille on säveltänyt ja sanoittanut mm. Lady Gagalle, Taylor Swiftille, Aerosmithille, Cherille ja Whitney Houstonille hittejä kirjoittanut Diane Warren.
Suomalaisen rockin legenda, Hanoi Rocksin lisäksi muun muassa Pelle Miljoonan ja Michael Monroen bändeistä, Mad Juanasta, Joan Jett and The Blackheartsista ja New York Dollsista tuttu Sami Yaffa julkaisi pitkän uransa ensimmäisen sooloalbumin The Innermost Journey To Your Outermost Mind
Tänään julkaistaan levyn ensimmäinen single Crashing Down
Juuret on laulu elämänmittaisesta rakkaudesta ja katoavaisuuden kauneudesta Debyyttialbumi Heliografi julkaistaan 15. maaliskuuta 2024
Jo yli 20-vuotisen menestyksekkään artistiuran tehnyt Irina siirtyi Vallila Music Housen ohjelmamyyntirosteriin.