Uutiset
Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva, lähes 20-vuotisen uran tehnyt Haloo Helsinki! teki radiohistoriaa, kun single ”Voiko enkelitkin eksyä” nousi radiolistan ykkössijalle. Kyseessä on yhtyeen 15. radiolistan ykkösbiisi, mikä on enemmän kuin millään muulla artistilla tai yhtyeellä.
Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva, lähes 20-vuotisen uran tehnyt Haloo Helsinki! julkaisi tänään uuden, kahdeksannen albuminsa "Voiko enkelitkin eksyä". Digitaalisena ja fyysisenä julkaistulta albumilta on kuultu ennakkoon kultarajan ylittänyt single ”Kaikki päättyy kyyneliin”, jättihitiksi radioissa kasvanut ja platinaa striimannut ”Gardenia” sekä
Tuore artistilupaus Kielletty Ruusu julkaisee perjantaina uuden singlensä Addikti. Single saa maanantaina 6.10. rinnalleen myös musiikkivideon, joka heijastaa kappaleen intensiivisiä ja voimakkaita tunteita. Addikti jatkaa Kielletyn Ruusun johdonmukaista ja kiinnostavaa matkaa artistina ja tulkitsijana.
Indie Awards -palkitun Rebekka Holin uusi Vyöry-albumi sisältää kaikkiaan kymmenen Holin itsensä kirjoittamaa ja yhdessä Erno Laitisen kanssa tuottamaa kappaletta. Rebekka itse kuvailee monipuolista albumia kertoen sen olevan tummansininen iltasatukokoelma, joka yhdistelee kauhua, huumoria ja kaipuuta.
Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva, lähes 20-vuotisen uran tehnyt Haloo Helsinki! julkaisi tänään uuden singlensä "Voiko enkelitkin eksyä". Kappale on nimikkobiisi yhtyeen kahdeksannelta albumilta, joka ilmestyy sekä fyysisenä että digitaalisena 10.10.2025.
Haloo Helsinki! -yhtyeen syksyn 2025 Areenakiertue siirtyy keväälle 2026. Syynä siirtoihin on yhtyeen tiimoilta iloinen perhetapahtuma, kun yhtyeen solisti Elli Haloo saa lapsen loppuvuodesta.
Sympaattinen ja oivaltava kappale enteilee Indie Awards -palkitun Rebekka Holin 12. syyskuuta julkaistavaa Vyöry-albumia
Olli Hermanin, Joel Hokan, Sami Kurosen, Jussi 69:n ja Taneli Rantasen single Rock-musiikkia julkaistiin tänään perjantaina.
Haloo Helsinki! julkaisee uuden, kahdeksannen albuminsa "Voiko enkelitkin eksyä" perjantaina 10.10.2025. Albumi julkaistaan digitaalisena, CD:nä ja tuplavinyylinä. Ennakkoon julkaistut singlet ”Kaikki päättyy kyyneliin” ja ”Gardenia” ovat molemmat saavuttaneet useiden miljoonien striimimäärät digipalveluissa, ja ”Gardenia” on ollut jo kahdeksan viikkoa yksi