Kuuntele miten Boycottin Gotta Rock -biisi taipuu The 69 Eyesin käsittelyssä!

Kuuntele miten Boycottin Gotta Rock -biisi taipuu The 69 Eyesin käsittelyssä!

Tämän vuoden Vain elämää -kaudella mukana oleva Jyrki 69 valitsi Tommi Läntisen tuotannosta esitettäväkseen yhtyeen suurimpiin hitteihin lukeutuvan Gotta Rock -biisin. Jyrki69 yllätti kutsumalla paikalle koko The 69 Eyes -yhtyeen. Vakuuttavasta esityksestä päästiin nauttimaan Tommi Läntisen päivänä perjantaina 14.lokakuuta. The 69 Eyesin versio klassikkobiisistä on tänään julkaistu myös musiikin suoratoistopalveluissa.

Hanoi Rocks, Smack ja Boycott livenä, ne oli mulle ne kovimmat jutut 80-luvun puolessa välissä ja innoittivat laittamaan bändiä pystyyn. Me mietittiin alkuaikoina usein tehdä oma versio Boycottin Gotta Rockista, joka oli cooleimpia sen ajan rokkibiisejä silloin ja on sitä edelleen. Ajaton klassikko ja nyt  Vain elämää -ohjelman myötä tuli aika päivittää siitä The 69 Eyesin gootimpi versio, Jyrki69  kertoo.

Kuuntele täältä minkälaiseksi Boycott-yhtyeen vuoden 1987 esikoisalbumilta löytyvä Gotta Rock -biisi taipui Suomessa ja muualla maailmassa pitkän uran tehneen The 69 Eysin käsittelyssä.

Edellisen albuminsa vuonna 2019 julkaissut The 69 Eyes julkaisee uuden albumi vuoden 2023 alussa. Vallila Music House vastaa The 69 Eyes -yhtyeen levytyksistä Suomessa. Jyrki69:n päivää vietetään Vain elämää -ohjelmassa perjantaina 28. lokakuuta.

Mediakuva (Marek Sabogal): https://vallilamusichouse.fi/artistit/the-69-eyes/

Linkit:
vallilamusichouse.fi
label.atomicfire-records.com

THE 69 EYES on
Jyrki 69 – laulu
Bazie – kitara, taustalaulut
Timo-Timo – kitara
Archzie – basso, taustalaulut
Jussi 69 – rummut

THE 69 EYES -linkit:
www.69eyes.com
www.facebook.com/the69eyes
www.instagram.com/the69eyesofficial/