Uutiset
CMX-yhtyeen keulahahmona tutuksi tullut lauluntekijä, kirjailija, runoilija ja muusikko A.W. Yrjänä julkaisee uransa toisen soololevyn perjantaina 7. elokuuta. Eidolon-levy sisältää kaksi yli 20-minuuttista kappaletta, jotka ensiesitetään Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan konsertissa keskiviikkona 26. elokuuta. CMX-yhtyeensä kanssa 16 studioalbumia tehnyt A.W.
Jo vuoden 2004 esikoisalbumillaan Suomen eturivin artistien joukkoon noussut Irina on julkaissut yli kaksi vuosikymmentä kestäneellä urallaan yhdeksän studioalbumia, joiden joukossa on mm. kahdella Emmalla palkittu Vahva sekä platinarajan ylittäneet Älä riko kaavaa ja Liiba laaba. Nyt Irina julkaisee tunnettuja
Raskaamman musiikin pariin uuden yhtyeensä kanssa astunut Herra Ylppö julkaisee tänään uuden Nocturne EP:n. Kolme uutta biisiä sisältävä EP antaa esimakua syksyllä julkaistavasta uudesta albumista. Kuuntele Nocturne täältä. Uutta musiikkia viimeksi vuonna 2020 julkaissut Herra Ylppö valmistelee parhaillaan uutta albumia
Kitaristilegenda Esa Pulliaisen luotsaama Agents-yhtye nousi suursuosioon Topi Sorsakosken kanssa tekemillään levyillä. Jo esikoisalbumi, vuoden 1986 In Beat myi tuplaplatinaa ja kokoonpanon kaikki viisi albumia ovat myyneet vähintään kultaa. Nyt Agents on äänittänyt uudelleen Topi Sorsakosken kanssa esittämiään kappaleita, mutta
Kansainvälistäkin menestystä 2000-luvun alussa nauttinut pop-yhtye Killer tekee paluun yli kahdenkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Siiri Nordinin luotsaaman yhtyeen uusi Come Back -single ilmestyi tänään 20. helmikuuta. Samalla yhtye julkistaa keikkoja ensi kesälle. Kuuntele uusi biisi täältä, katso Siiri Nordinin ja
Suomalaisen rockmusiikin yksi tunnetuimmista ja pitkäaikaisimmista tekijöistä Tommi Läntinen julkaisi uutta musiikkia tänään perjantaina 30.1. Ikiliikkuja- biisi on Tommin sekä maan kärkibiisintekijöiden Janne Rintalan, Mika Haapasalon ja Aki Sihvosen yhteistyön tulos. Biisin tuotanto on Sihvosen käsialaa. Kuuntele uusi sinkku täältä!