Tuomari Nurmio ja uusi FOLX -kokoonpano julkaisee ensialbuminsa Rajaseudun laki

Tuomari Nurmio julkaisee tänään ensimmäisen albuminsa uuden FOLX-kokoonpanon kanssa. Uusi albumi kantaa nimeä Rajaseudun laki ja se sisältää neljätoista kappaletta. FOLX-orkesterissa vaikuttavat Tuomari Nurmion lisäksi Folk-Liisa (kitara ja laulu), Olli Haavisto (dobro) ja Ninni Poijärvi (viulu ja laulu). Kuuntele Rajaseudun laki (Vallila Music House) -albumi täältä. Folk ja kansanmusiikki on alun perin epäkaupallista, ennen tallennustekniikoita ja musiikkibisnestä syntynyttä ITE-taidetta. Se on ollut amatööripelimannien paikallisesti kyläyhteisöissä soittamaa tanssimusiikkia, tai lauluja, jotka kertoivat vaikkapa viinan ja väkivallan, tai varomattoman seksuaalisuuden vaaroista. Laskelmoinnista vapaa itseilmaisu on aina ollut myös Tuomari Nurmion musiikinteon perustana, ja siihen myös koko Rajaseudun Laki -albumi pyrkii. Ajatus akustisesta folk-bändistä on kummitellut päässäni vuosikaudet. Samantapaisella kokoonpanolla tein ensimmäisen levytykseni joskus viime vuosituhannella”, Tuomari Nurmio kertoo uuden kokoonpanon ja albumin synnystä. Levyltä on julkaistu yksi single, pari viikkoa sitten ilmestynyt kappale nimeltään Kivinen tie. “Vanhassa folk- ja kansanmusassa on paitsi juomalauja, myös varoituksia synnistä ja viinan kirouksesta. Kivinen tie on vakavahenkinen parodia molemmista, Nurmio jatkaa. Tuomari Nurmio & FolxRajaseudun laki (Vallila Music House)
  1. Huono ihminen
  2.  13 naulaa
  3. Aavaa preeriaa
  4. Kova luu
  5. Käärmeen poika
  6. Hurja poika
  7. Tuomion päivä
  8. Ei kukaan
  9. Ei paha tahallaan
  10. Lahjoja luoja lohtusi nyt
  11. Linnunluinen
  12. Kulkuri
  13. Kurja matkamies maan
  14. Kivinen tie
  Levy-yhtiö: Vallila Music House Gabi Hakanen gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi +358 400 878 586 Jakelu & Tiedotus: Sony Music Finland
Sami Rikala
sami.rikala@sonymusic.com
+358 400 766 879 Keikat: Kari Pössi / Piikkikasvi kari.possi@piikkikasvi.fi 050 564 1950

Liittyvät

Viivi Rättyän esikoisalbumi julkaistaan 11.9. – levynjulkaisukeikka Semifinaalissa jo 8.9.

Uusi kiinnostava laulaja-lauluntekijä Viivi Rättyä julkaisee omaa nimeään kantavan esikoisalbumin perjantaina 11. syyskuuta. Levyä juhlistetaan jo tiistaina 8.syyskuuta Helsingin Semifinaalissa järjestettävällä levynjulkaisukeikalla, jonka lipunmyynti alkaa tänään. Nelivuotiaana laulutunnit aloittanut Viivi Rättyä on soittanut ja laulanut koko ikänsä. Aluksi freelance-muusikkona toimineen

The 69 Eyesiltä neljän biisin I Survive EP 

Uusia singlejä alkuvuodesta julkaissut The 69 Eyes julkaisee uuden I Survive EP:n perjantaina 5. kesäkuuta. Esimakua EP:ltä ovat tarjonneet tammikuussa ilmestynyt nimibiisi I Survive sekä maaliskuun lopussa julkaistu Thin Lizzy -cover Cold Sweat. Yhtyeen lisäksi EP:tä on ollut tekemässä nimekäs

Jyrki 69 ja Pekko Käppi kirkkokiertueelle!

The 69 Eyes -yhtyeen keulahahmona tunnettu Jyrki 69 ja jouhikkotaiteilija Pekko Käppi ovat levyttäneet albumillisen virsiä ja lähtevät sen tiimoilta lokakuussa kirkkokiertueelle ympäri Suomen. Wirsiä-kirkkokonserttikiertue käynnistyy Hyvinkäältä sunnuntaina 4. lokakuuta ja päättyy Tampereelle 17. marraskuuta. Konserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona