SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT PALAA KYMMENEN VUODEN LEVYTYSTAUOLTA

SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT PALAA KYMMENEN VUODEN LEVYTYSTAUOLTA

Kuuntele: https://lnk.to/SEHV-AEF!a

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Juhlavuoden kunniaksi vuosikymmenen levytystaukoa viettänyt yhtye julkaisee uuden albuminsa ”Aamupäivän Errol Flynn” tänään perjantaina 4. syyskuuta.
Yhtyeen nokkamies Juha Lehden mukaan levyä on rakennettu vanhanaikaisin metodein ja rauhallisella aikataululla vuodesta 2014 asti, jolloin yhtye teki ensimmäiset treenikämppä-äänitykset uusista kappaleista.

”Levyllä ei ole käytetty clickkiä tai auto-tunea ja muutenkin olemme pyrkineet siihen, että mukana on mahdollisimman vähän laitteilla tehtyjä korjauksia. Tärkein ajatus on ollut, että jos edellistä levystä on kulunut kymmenen vuotta, niin nyt ei ole kiire vaan tehdään kaikki harkiten. Se kuuluu myös lopputuloksesta”, Juha Lehti kertoo.

Studiolla aikaa kului lopulta reilut viisi vuotta ja sovitukset muuttuivat joidenkin biisien kohdalla moneen kertaan.

Riku Niemen sovittamat upeat jouset ansaitsevat ehdottomasti erityismaininnan. Esimerkiksi Meidän pikku kuppila(osa 10) -kappale on puhdas live jousien ja laulun osilta. Lumihiutaleet toukokuun -kappale on puolestaan sitä syvintä Elwoodia – utua, sutia, eteeristä laulantaa ja hiukan huuliharppua. Myös Tuula Penttilän viulu ja harppu toivat hienoja sävyjä levylle ja Danu Tigerstedin saaminen studioon miksaamaan Erno Laitisen kanssa oli hieno juttu. Nykyään taiteilijaeläkettä nauttivalla Danulla on ollut aina kultainen kosketus Elwoodin levyihin. Erno äänitti, miksasi ja kesti bändin hinkaamisen urheasti.” Juha Lehti kertoo.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Aamupäivän Errol Flynn on yhtyeen yhdestoista studioalbumi ja se ilmestyy yhtyeen pitkäikäisen yhteistyökumppanin Gabi Hakasen Vallila Music House -levy-yhtiön kautta. Levyn jakelusta ja tiedotuksesta vastaa Sony Music Finland.

”Tämä yhteistyö oli luonnollinen jatkumo sille matkalle, joka vuonna 1991 alkoi bändin ja Gabi Hakasen välillä”, Juha Lehti kertoo.

”On suuri ilo ja kunnia jatkaa tätä reissua keskiolutjazzin parissa. Sir Elwoodit on itseasiassa ensimmäinen bändi, jonka koskaan olen signannut silloiselle levymerkilleni Herodekselle” – Gabi Hakanen jatkaa.

Aamupäivän Errol Flynn -albumin biisilista:

1. Pistettä rakkauden
2. Lumihiutaleet toukokuun
3. Ostarin istuja
4. Turhaa roinaa
5. Korpikuusen kyynel
6. Meidän pikku kuppila(osa 10)
7. Aamupäivän Errol Flynn
8. 60-luvun mies(viidenkympin kapina)
9. Tyttöni lasikaulainen
10. Pyhäkoulun pojat
11. Kuun reunalla

Yhtye lähtee myös keikoille ensi syksynä. Kiertue etenee seuraavasti:

22.10 Espoo Sellosali
23.10 Tuusulan Krapin paja
24.10 Pori PK
05.11 Tampere Klubi
06.11 Seinäjoki Rytmikorjaamo
07.11 Rauma Brummi
19.11 Kouvola, Pato Areena
20.11 Kuopio Henry’s
21.11 Joensuu Kerubi
11.12 Lahti Mössö
12.12 Helsinki Tavastia

www.facebook.com/sirelwood
www.vallilamusichouse.fi
www.sonymusic.fi
Kuvia: https://vallilamusichouse.fi/artistit/sir-elwooding-hiljaiset-varit/