SAMI YAFFA – DOWN AT ST. JOE’S

SAMI YAFFA – DOWN AT ST. JOE’S

Sami Yaffa on tehnyt ainutlaatuisen uran muusikkona niin Suomessa kuin maailmallakin. Ensin kotimaassa Pelle Miljoonan bändissä ja sen jälkeen Hanoi Rocks -yhtyeen alkuperäisjäsenenä, jossa Yaffa eli kansainvälisen rockmuusikon uraa kaikilla mausteilla. Onneksi miehelle on riittänyt soittajapestejä myös Hanoin jälkeen: Joan Jett and The Blackhearts sekä Hanoi Rocksin esikuva, glam rockin kantabändeihin kuuluva New York Dolls olivat vuosien ajan Yaffan yhtyeitä ennen kuin tämä 2009 perusti vanhan Hanoi Rocks -kumppaninsa Michael Monroen kanssa yhteisen bändin. Tämä yhteistyö jatkuu edelleen, mutta nyt Yaffa julkaisee musiikkia myös omissa nimissään.

Perjantaina 20.elokuuta julkaistaan toinen single Sami Yaffan sooloalbumilta The Innermost Journey To Your Outermost Mind. Down at St. John’s -niminen biisi oli ollut pitkään Yaffan pöytälaatikossa valmiina sävellyksenä, mutta sanoituspuoli takkusi pahemman kerran. Onneksi apuun tuli vanha ystävä Rich Jones.

Rich oli kirjoittanut jo jotain tekstejä mun levylle, kun päätin lähettää kappaleen hänelle. Halusin tämän biisin ehdottomasti mukaan albumille, koska se poikkeaa maanläheisillä ja akustisilla soundeillaan sopivasti levyn muiden biisien sähköisestä maailmasta. Halusin nostaa biisillä hattua The Facesille, Stonesille ja Dylanille kiitokseksi heidän neroudestaan. Lopulta sanoituksen teemaksi löytyi kuningas alkoholi, sen hyvät ja huonot puolet ja erityisesti se, kuinka lähellä täysi romahdus voi olla jos se pääsee ottamaan otteen elämästä. Richien nerokas sanotus toi tän biisin eloon ja siitä tuli yks mun suosikkibiiseistä levyllä”, Sami Yaffa kertoo.

Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind -albumi julkaistaan 3.9.2021 Suomessa Vallila Music Housen ja kansainvälisesti Cargo Recordsin toimesta.