Irina Vallila Music Housen ohjelmamyyntiin

Irina Vallila Music Housen ohjelmamyyntiin

Jo yli 20-vuotisen menestyksekkään artistiuran tehnyt Irina siirtyi Vallila Music Housen ohjelmamyyntirosteriin.

Irinan yhteistyö Vallila Music Housen Gabi Hakasen kanssa alkoi jo vuonna 2004 EMI Music Finlandin A&R-projektien merkeissä. Yhteistyön tuloksena he ovat julkaisseet jo peräti kahdeksan albumia, joilta löytyvä mm. hitit Haluun olla yksin, Kymmenen kirosanaa, Pokka ja Hiljaisuus. Vallila Music Housen aloittaessa toimintansa vuonna 2018 levy-yhtiönä, oli myös Irinan luonnollista siirtyä Gabin luotsaaman yhtiön lipun alle levyttäväksi artistiksi.

Tulevan, vuonna 2024 julkaistavan Irinan yhdeksännen albumin myötä yhteistyö jatkuu näin luontevasti tässä hetkessä, jossa myös Sony Music Entertainment Finland on merkittävällä tavalla mukana Vallilan partrerina.

”Tässä kohtaa oli hyvä hetki laajentaa yhteistyötä Irinan kanssa myös ohjelmamyynnin osalta. Agenttimme Olli Vartiainen ja Jake Hannula ovat pitkän linjan ammattilaisia ja on meille suuri ilo ja kunnia päästä tekemään yhä tiiviimpää yhteistyötä yhdessä Irinan kanssa”, toteaa Gabi Hakanen.

 

IRINAN KEVÄTKIERTUE 2024

03.02. M/S VIking Gabriella, Helsinki
09.02. Himos Areena, Jämsä
10.02. Louhisali, Espoo
17.02. Bar Skogster, Hämeenlinna
24.02. Ä-Klubi, Ähtäri*
02.03. Totem, Lappeenranta
09.03. Kunkku, Tahko
16.03. Bar M’Uki, Uusikaupunki
22.03. Eikan Pub, Järvenpää
23.03. Poleeni, Pieksämäki*
29.03. G Livelab, Helsinki
30.03. G Livelab, Tampere
06.04. M/S Viking Grace, Turku
27.04. Piazza, Tahko
30.04. Nuapuri, Rautalampi
18.05. Peltohovi, Kiuruvesi

*Rockhopper Agencyn myymät keikat

 

IRINA SOMESSA:
Tiktok: @irinansivut
Instagram: @irinansivut
Facebook: Irina

LEVY-YHTIÖ
Vallila Music House Oy
Gabi Hakanen
gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi
+358 400 878 586

Sony Music Entertainment
Tallberginkatu 2 A
00180 HELSINKI

OHJELMAMYYNTI
Vallila Music House
Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com
+358 40 966 5230

Jake Hannula
jake.hannula@vallilamusichouse.fi
+358 50 301 0868

TIEDOTUS JA JAKELU
Sony Music Entertainment Finland Oy
Sami Rikala
sami.rikala@sonymusic.com
+358 400 766 879