A.W. Yrjänä avaa uuden Vain elämää -kauden upealla tulkinnallaan Anna Puun Linnuton puu -kappaleesta

A.W. Yrjänä avaa uuden Vain elämää -kauden upealla tulkinnallaan Anna Puun Linnuton puu -kappaleesta

Kuuntele Linnuton puu: https://lnk.to/Linnutonpuu

Legendaarisen rockyhtye CMX:n nokkamiehenä suomalaisille tutuksi tullut laulaja, lauluntekijä, runoilija ja kirjailija A.W. Yrjänä yllätti viime keväänä ilmoittamalla osallistumisestaan Vain elämää -sarjan 14. tuotantokaudelle. Yrjänä myöntää olleensa ohjelman fani heti alusta alkaen ja katsoneensa tarkkaan ohjelman kaikki tuotantokaudet.

”Jokin juttelun ja musiikin, kevyen ja vakavan vaihtelussa viehätti heti. Ja ihmisten tarinat, silloinkin kun jokin musiikiesitys on jäänyt etäisemmäksi. Nyt, kun olen ollut itse mukana laulamassa ja tekemässä versioita ymmärrän vielä paremmin ohjelman vetovoiman. Se perustuu kulissien takana valtavaan työmäärään ja paneutumiseen, intohimoon ja välittämiseen, jonka tuloksena ohjelma on ruudussa välitön, hupsu ja tyylikäs kertomus jäähtyvien aterioiden eteen vangituista viihdetaiteilijjoista”, Yrjänä kertoo.

Yrjänän ensimmäinen Vain elämää -kappale ja samalla kaikkien aikojen ensimmäinen A.W. Yrjänä soolojulkaisu on tänään nähdyssä kauden avausjaksossa kuultu Anna Puun upea klassikkobiisi Linnuton puu vuodelta 2015.

”Linnuton puu on Anna Puun ensialbumin avauskappale. Laulun simppeli magia houkutteli, ja sen tekstin sanoma välittyy, vaikka läheltä tarkasteltuna siinä ei olekaan mitään järkeä. Alkuperäinen kappale on kantrahtavaa folkia, mutta minä halusin kuvitella, miten Kate Bush olisi sovittanut sen kahdeksankymmenluvulla. Ja niin sitä kokeiltiin. Kappale avaa tällä kertaa koko kauden, joten jännitti kovasti mennä ensimmäisenä laulamaan biisi, jonka korkein ääni on minulle, no, korkea”, Yrjänä jatkaa.

Promokuvia täällä.

Instagram: @akimesokosmos

www.vallilamusichouse.fi

 

LEVY-YHTIÖ
Vallila Music House Oy
Gabi Hakanen
gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi
+358 400 878 586

OHJELMAMYYNTI
Vallila Music House Live
Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com
+358 40 966 5230

TIEDOTUS
Sony Music Finland
Sami Rikala
sami.rikala@sonymusic.com
0400 766 879

JAKELU
Sony Music Finland