Uutiset
Sanataiteilijat Juha Hurme ja Tuomari Nurmio ovat sysänneet liikkeelle KalevalaFest-hankkeen, jonka tavoitteena on monitaiteellinen, -kulttuurinen ja -tieteellinen yllätyshyökkäys kalevalaisen kansanperinteen kimppuun.
Haloo Helsinki! -yhtyeen solisti Elli Haloon sooloprojekti Ellips nähdään Konserttisalikiertueella ensi syksynä seuraavilla paikkakunnilla..
Ellips eli Haloo Helsinki! -yhtyeen solisti Elli Haloo julkaisi tänään debyyttialbuminsa ”Yhden naisen hautajaiset”.
DJ-tuottajaduo STEREO julkaisi tänään perjantaina 29.3. uuden kappaleen ”Woo Woo”, jolla vierailee Michael Monroe. Kappale on näyte STEREOn myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta debyyttialbumilta, jolta duo julkaisee uusia kappaleita joka kuukausi.
Haloo Helsinki! -yhtyeen solisti Elli Haloo julkaisi tänään Ellips-sooloprojektinsa toisen singlen ”Kolera-allas”. Ellipsin debyyttialbumi ”Yhden naisen hautajaiset” julkaistaan perjantaina 12. huhtikuuta.
Käsikirjoituksen luomiseen pyydetään apua yhtyeen faneilta. Tarinoita haluttaan kuulla ihmisten elämässä tapahtuneista merkittävistä käännekohdista tai hetkistä, joihin Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikki on liittynyt.
Rauli ”Badding” Somerjoen lauluihin pohjautuva albumi Ville Valo & Agents on myynyt alle viikossa kultaa.
Haloo Helsinki! -yhtyeen solisti Elli Haloo julkaisee Ellips-sooloprojektinsa ensimmäisen albumin ”Yhden naisen hautajaiset” perjantaina 12. huhtikuuta.
Rauli ”Badding” Somerjoen lauluihin perustuva albumi Ville Valo & Agents on nyt julkaistu. Levyltä on saatu kuulla ennakkoon kaksi singleä Orpolapsi kiurun ja Ikkunaprinsessa.