The 69 Eyes luottaa rokkiin – tänään julkaistun singlen kirjoittajana kitaristilegenda Steve Stevens!

Suomessa ja eri puolilla maailmaa tiiviisti viimeiset pari vuotta kiertänyt The 69 Eyes julkaisee viimein uutta musiikkia ja aloittaa yhteistyön uuden kansainvälisen labelin kanssa. Kesäkuun alussa on luvassa uusi EP, josta esimakua antaa tänään ilmestynyt The 69 Eyes feat. Steve Stevens I Survive.  Kappale on suoraa rokkia tuttuun 69-tyyliin.

Kuuntele uusi biisi täältä.

Uutta musiikkia viimeksi keväällä 2024 julkaissut The 69 Eyes on tänään julkaissut yhteisbiisin Billy Idolin aisaparina tunnetuksi tulleen kitaristilegenda Steve Stevensin kanssa. I Survive -biisiä on yhtyeen ja Stevensin lisäksi ollut kirjoittamassa myös Emmy-palkittu Jacob Bunton. Kappaleen on miksannut Barry Pointer, joka miksasi Ozzy Osbournen viimeiset singlet -mukaanlukien Grammy-ehdokkuuden saanut Crack Cocaine.  Mies on aiemmin työskennellyt myös Mötley Crüen kanssa, joten Hollywood kuuluu taas selkeästi The 69 Eyes -soundissa.

Tarvittiin uusi nopeampi ja sykkivämpi biisi keikkasettiin, Lost Boys- ja Drive -biisien tyyliin. Saadaan jengi taas pomppimaan keikalla ympäri maailmaa!, Jyrki 69 sanoo.

Uusi I Survive -single enteilee perjantaina 5. kesäkuuta julkaistavaa samannimistä EP:tä. Tätä ennen The 69 Eyes suuntaa Manner-Eurooppaan, jossa se kiertää yhdessä tanskalaisen rock-suuruus D.A.D.:n kanssa Cowpunks & Glampires -kiertueella.

The 69 Eyesin edellinen studioalbumi Death of Darkness julkaistiin vuonna 2023. Yhtye levyttää Gabi Hakasen Vallila Music Houselle kotimaassa, mutta kansainvälisesti se siirtyy uuden singlen ja EP:n myötä italialaisen Frontiers Label Groupin heavy metalliin keskittyvän BLKIIBLK -labelin siipien suojaan.

I Survive EP:n biisilista
I Survive (ft. Steve Stevens)
Cold Sweat
In The Misery
Devil´s Rose (ft. Ed Mundell)

THE 69 EYES on
Jyrki 69 – laulu
Bazie – kitara, taustalaulut
Timo-Timo – kitara
Archzie – basso, taustalaulut
Jussi 69 – rummut

Linkit:
Lataa The 69 Eyes -mediakuvat täältä
69eyes.com
vallilamusichouse.fi

LEVY-YHTIÖ
Vallila Music House Oy
Gabi Hakanen
gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi
+358 400 878 586

OHJELMAMYYNTI
Vallila Music House
Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com
+358 40 966 5230

TIEDOTUS
Liekki Promotion Oy
Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com
+358 40 846 0116

JAKELU
Sony Music Finland

Liittyvät

Viivi Rättyän esikoisalbumi julkaistaan 11.9. – levynjulkaisukeikka Semifinaalissa jo 8.9.

Uusi kiinnostava laulaja-lauluntekijä Viivi Rättyä julkaisee omaa nimeään kantavan esikoisalbumin perjantaina 11. syyskuuta. Levyä juhlistetaan jo tiistaina 8.syyskuuta Helsingin Semifinaalissa järjestettävällä levynjulkaisukeikalla, jonka lipunmyynti alkaa tänään. Nelivuotiaana laulutunnit aloittanut Viivi Rättyä on soittanut ja laulanut koko ikänsä. Aluksi freelance-muusikkona toimineen

The 69 Eyesiltä neljän biisin I Survive EP 

Uusia singlejä alkuvuodesta julkaissut The 69 Eyes julkaisee uuden I Survive EP:n perjantaina 5. kesäkuuta. Esimakua EP:ltä ovat tarjonneet tammikuussa ilmestynyt nimibiisi I Survive sekä maaliskuun lopussa julkaistu Thin Lizzy -cover Cold Sweat. Yhtyeen lisäksi EP:tä on ollut tekemässä nimekäs

Jyrki 69 ja Pekko Käppi kirkkokiertueelle!

The 69 Eyes -yhtyeen keulahahmona tunnettu Jyrki 69 ja jouhikkotaiteilija Pekko Käppi ovat levyttäneet albumillisen virsiä ja lähtevät sen tiimoilta lokakuussa kirkkokiertueelle ympäri Suomen. Wirsiä-kirkkokonserttikiertue käynnistyy Hyvinkäältä sunnuntaina 4. lokakuuta ja päättyy Tampereelle 17. marraskuuta. Konserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona