uutiset

Tommi Läntinen julkaisee uuden singlen Maailman lapsi perjantaina 29.1.2021

Tommi Läntinen julkaisee uuden singlen Maailman lapsi perjantaina 29.1.2021

Tommi Läntinen julkaisee uuden singlen Maailman lapsi tulevana perjantaina 29.1.2021. Kyseessä on toinen single Tommin tulevalta sooloalbumilta, jota hän valmistelee paraikaa Gabi Hakasen Vallila Music Housen kanssa. Viime kesänä julkaistu levyn ensimmäinen single, Lauri Tähkän ja Timo Kiiskisen kirjoittama Meidän murusia on Metsäjätti-elokuvan loppukappale ja edelleen suosittu radiohitti.

Kuuntele biisi tästä. Linkki on voimassa perjantaista 29.1.2021 alkaen.

Tommi on sanoittanut Maailman lapsi -kappaleen yhdessä poikansa Ilmari Läntisen kanssa. Kappaleen on säveltänyt Aki Sihvonen, joka toimii myös levyn musiikillisena tuottajana. Valoisan ja toivoa henkivän kappaleen ensiesitys on Ylen Olohuone -ohjelmassa tulevana lauantaina 30.1.2021 kello 21.10 TV1:llä ja Areenassa. Ohjelmassa kerrotaan Tommin monipuolista elämäntarinaa hänelle tärkeiden paikkojen, ihmisten ja biisien kautta.

Tommi viehättyi jo kappaleen ensimmäisestä demosta, jossa hän kertoi näkevänsä ihmiselämän, avaruuden ja tutkimusmatkailun. “Ilmari ehdotti kuitenkin, että kappale kertoisi tästä maailmasta, mikä tuntui heti paremmalta”, Tommi kertoi. “Kappaleessa lauletaan suurista peruskysymyksistä. Jokainen päivä on kuin uusi syntymä, jolloin saamme nousta seisomaan sekä kiipeämään ja kurkoittamaan taivaisiin. Tämä on Avaruusseikkailu 2021”, Tommi jatkaa.