STEREO julkaisi uuden biisin

STEREO julkaisi uuden biisin

Kuuntele ”Katon peiliin feat. SINI YASEMIN” tästä.

DJ-tuottajaduo STEREO julkaisi tänään uuden biisin ”Katon peiliin”, jolla vierailee SINI YASEMIN. Kappale on uusin single STEREOn 1.11. julkaistavalta debyyttialbumilta ”00740”, jolta duo julkaisee uusia kappaleita joka kuukausi.

STEREO on työstänyt tulevaa albumiaan Helsingin lisäksi Hollannissa ja Espanjassa: ”Me saatiin tän biisin sävellys valmiiksi Espanjassa ollessamme, ja heti tuli fiilis, et tähän olisi kiva saada naislaulaja. Sinillä on kova palo musaan, ja hyvä omintakeinen soundi. Oli tosi hauskat sessiot. Me tehtiin paljon tän biisin eteen duunia, ja toivomme, että se resonoi jengissä! Ollaan ylpeitä tästä stygestä!” kuvailevat STEREOn Leo Hakanen ja Jere Marttila.

STEREOn debyyttisingle ”Vuosien päästä feat. Etta” on noussut yhdeksi alkuvuoden isoimmista hiteistä. Kappale on streamannut platinaa ja on edelleen seitsemän kuukautta julkaisun jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukossa. Kappale on soinut radioissa yli 2000 kertaa sekä noussut radiolistan top20:een ja Shazam-listan ykköseksi. STEREOn kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli 11 miljoonaa kertaa.

STEREO aloitti elokuun lopulla 25 keikan mittaisen syyskiertueen, joka huipentuu vuoden viimeiseen keikkaan Helsingin Tavastialle 21.12.2019.

STEREO – SYKSYN KEIKAT 2019
24.08. Lahti Isojano
31.08. Helsinki Hernesaaren Ranta
06.09. Jyväskylä Escape
07.09. Joensuu Ilona
11.09. Elämä lapselle Helsinki Hartwall Arena
13.09. Tampere Ilona
14.09. Seinäjoki Ilona
19.09. Silja Europa
21.09. Oulu Ilona
27.09. Kuopio Ilona
28.09. Baltic Princess
03.10. SuomiPOP risteily
04.10. Kotka Amarillo
10.10. Tampere Pakkahuone
12.10. Turku Naima
18.10. Joensuu Kerubi
25.10. Rauma Domino
16.11. Jämsä Himos Areena
22.11. Vaasa Teatro
30.11. Lahti Wintti
07.12. Kajaani Onnela
13.12. Yksityistilaisuus
14.12. Kankaanpää Siili
20.12. Seinäjoki Ilona
21.12. Helsinki Tavastia

STEREO on DJ-tuottajaduo, jonka muodostavat Haloo Helsinki! -yhtyeen kitaristi-säveltäjät Leo Hakanen ja Jere Marttila. Leo ja Jere toimivat STEREOn biisintekijöinä, vokalisteina ja tuottajina. STEREOn 1.11. julkaistavalla albumilla ”00740” kuullaan vierailijoina maamme eturivin artistit Etta, Samu Haber, SINI YASEMIN, Teflon Brothers, Markus Salo, Herra Ylppö, Michael Monroe, Ida Paul & Kalle Lindroth, Aste ja Elias Gould.

Albumi julkaistaan ja keikat myydään musiikkituotantoyhtiö Vallila Music House Oy:n kautta.